maanantai 8. kesäkuuta 2015

Desucon 2015

Noniin niinkuin kerroinki silloin kauan sitten että menen Desuconiin niin tässä olisi postaus. :)

Perjantai

Tultiin pepin kanssa lahteen jo 3 tuntia ennen conia ja otettiin matkalta mukaan hese ruokaa jota sitten mussutettiin desuconin pihalla. Lahdessa tuuli tuona päivänä todella kovaa niin sai varoa ettei tavarat lähtisi lentoon. :D Kun sitten vihdoin saatiin rannekkeet käteen ja päästiin sisälle niin heti ekaksi vietiin tavarat narikkaan pois käsistä. Perjantaina en siis cossannut mitään hahmoa. Ensiksi näytin Pepille vähän coni aluetta ja sitten vain kierreltiin ympäriinsä. Illalla haettiin kamat narikasta ja lähdettiin kimppa kyydillä kämpille. Siellä syötiin iltapalaa, käytiin suihkussa ja alettiin nukkumaan.

Launtai

Lauantaina saavuttiin conialueelle jo klo 10 ja mulla oli Elfquestin Newstar -cossi päällä. Olihan se ihan kivaa kun oli 150 cm peruukki ja sillein. :D Ekaksi me Pepin kanssa suunnattiin myyntipöytä saliin ja sitten ostettiin heti itsellemme sateenkaaren väriset Alpacassot. Muuta ei vielä ostetukkaan.

Puhelin laatuja c:
Sitten tuli Pepin kaveri Anni ja mentiin sitten porukalla taas myyntipöytä saliin. Peppi osti avaimenperän kokoisen Kristan SNK:sta ja avaimenperän kokoisen Alpacasson. Peppi ja Anni ostivat myös ramunea ja pockyja. Käytiin myös kotipitsassa ja sitten yllätti desusää eli vettä alkoi satamaan. Me ei sitten tehty enää tuona päivänä mitään erikoista.

Ostin vielä tuollaisen pinssin :3


Sunnuntai

Sunnuntaina oltiin conialueella kai klo 10-11 ? En oo yhtään varma mutta mentiin (taas) myyntipöytä saliin koska haluttiin ramunea. :3 Minä ostin purkan makuista ramunea koska se on mun lempi maku.

otin kuvan vasta tänään kotona :D
Ulkona törmättiin Anniin ja joihinkin Pepin ja Annin kavereihin. Minä, Peppi ja Anni mentiin sisälle hakemaan paikka liput AMV- kisaan. Sen jälkeen Peppi ja Anni lähti etsimään kavereitaan kun minä taas menin itse ostamaan pockyja. Myöhemmin mentiin katsomaan AMV- kisaa ja sen jälkeen olikin jo aika lähteä kotiin. :)



Hieman photoshoot kuvia pepin pullipin kanssa + alpaccassot :D




Oli kiva coni pienistä sivu seikoista huolimatta :) ~ Akatha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti