perjantai 28. marraskuuta 2014

Pitkän hiljaiselon jälkeen...

Kesällä tosiaan tuli käytyä aika monessa conissa: desucon, animecon, ropecon ja tracon. Kolmessa viimeiseksi mainitussa tuli käytyä ensimmäistä kertaa ja oli näin tiivistetysti todella mukavia coneja. Lähinnä pyörin kyseisissä coneissa Cremiana tai lolita-tyylisesti pukeutuneena.

Uusia cosseja en aloitellut kuin vasta nyt. Akatha tekee itse ensimmäisen cossinsa kesän desuun ja itselläni on työn alla eräs mustanpuhuva ylipitkät hiukset omaava neiti, joka tulisi saada valmiiksi frostiin. Itse en valitettavasti pääse kesän desuun, joten tulevana vuonna suunnitelmissa olisi käydä frostissa, ropeconissa, helloconissa, animeconissa ja traconissa.

Itselläni on hieman kiire valmistumisen kanssa joten päätin ottaa vain yhden cossin työn alle kerralla, ropeconiin tulee vielä yksi cossi kevään aikana ja sen jälkeen ihmettelen aloitanko yhden Zelda-aiheisen cossin tekemistä. :)

Pyrin lisäilemään kuvia projektin edetessä ja kirjoittelemaan hieman aktiivisemmin. Cossi on vielä tällä hetkellä kaavoitusvaiheessa, mutta kankaat on jo hankittu onneksi. :D

~ Floria Hylia / Laura

torstai 3. heinäkuuta 2014

Cossisuunnitelmia tulevaan kesä Desuun 2015

Kamalassa harkinnassa ollut mitä cosseja alkaisi suunnittelemaan. Itselläni tulee olemaan kiireinen vuosi kun pitäisi valmistua, joten mitään suuria suunnitelmia en pysty toteuttamaan. Nyt on harkinnassa pari aika simppeliä hahmoa kahdesta eri Zelda-pelistä. Akathallakin oli jokin hahmo niistä toisesta pelistä mielessä, minkä hän toteuttaa kokonaan yksin. Ollaan taas paricossina sekä luultavasti itse paricossaan erään mukavan ihmisen kanssa. :D

Pientä infoa sitten mut voi bongata tuttuna Maloninan/Cremiana Animeconissa lauantaina. Sitten sunnuntaina niinkin helppona kuin lolitana. (Pakko päästä kokeilemaan uutta mekkoa. :) Joten saa tulla juttelemaan, jos siltä tuntuu! :D

~ Floria Hylia 

torstai 19. kesäkuuta 2014

Hall Cosplay -kilpailu, 3. sija... ?

Mistä mä aloittaisin... Ehkä siitä fiiliksestä mikä oli kun pyydettiin mukaan. Eka reaktio oli että ''Oikeesti?!''. Mulle jo kyseiseen kilpailuun pääsy oli semmoinen kunnia ja saavutus, että mitä ihmettä oikeasti tapahtuu. Tämän vuoden Desucon oli mun toinen coni ikinä ja jos Mein ja Satsukin asuja ei lasketa niin Malon/Cremia oli mun toinen kunnollinen cossi, jonka olen tehnyt nyt 1,5 vuoden harrastamisen aikana. En myöskään ole ollut peruskoulussa tekstiilityössä vaan teknisessä ja tällä hetkellä opiskelen kultaseppä-artesaaniksi, joten itse olen oppinut ompelun ja kyllä mä oikeasti tykkään ommella kanttinauhaa. :)

© Emilia Lahtinen, Hall Cosplay ennakkokuva
Lauantaipäivä eteni sitten kilpailuasioiden merkeissä ja huipentui lavalle. Voisin paljastaa sen, että mä kärsin aivan kamalasta esiintymiskammosta... en pysty amiksessa pitämään kuudelle ihmiselle esitelmää luokan edessä ilman että menisin lukkoon ja tärisisin, joten niin se ajatus siitä että ''ainiin mun pitäisi mennä lavalle poseeraamaan'' oli semmonen joka aiheutti hiukan paniikkia, että mitä jos kaikki meneekin päin mäntyä.

Joten mä voin todeta, että paremmin meni kuin mitä mä olin kuvitellut. Taisin vielä tulla 3. sijalle vaikka en odottanutkaan sijoittuvani, sillä kanssa kilpailijoillakin oli aivan upeita asuja, enkä mä kovin vakavasti ottanut kilpailua ja tunnelma oli muutenkin sellainen rento ja mukava. Tosin mä olisin halunnut nähdä mun ilmeen, kun tuomariston perusteluja kerrottiin. Siinä vaiheessa aloin miettimään et hetkonen kellä sellainen asu on. En mä tiennyt osaavani ommella siististi, mut sen mä taisin tietää että yksityiskohdat on mulle tosi tärkeitä. Voi johtua ammatinvalinnastakin, jossa pyritään liikaa täydellisyyteen.



Backstagella oli todella mukava tunnelma ja ihania ihmisiä. Musta oli tosi hauskaa törmätä ihmisiin joiden blogeja oli vain lukenut ja yhtäkkiä onkin niiden ihmisten kanssa tekemässä cosplay-kilpailuja. Eikä se lavalla olo ollutkaan niin kamalaa, mitä olin ajatellut. Ennen kuin lähdin kävelemään lavalle sydän hakkas aika paljon, mutta sitten kun lähdin kävelemään niin fiilis muuttu tosi hyväksi. En ole siis aiemmin ikinä osallistunut cosplay-kilpailuihin ja Hall Cosplay oli ehkä se parastie kokeilla esiintymistä yleisölle cosplayn merkeissä. Ehkä joskus mut vielä nähdään esityskilpailussa. :D Kaiken kaikkiaan oli todella upea kokemus ja antoi lisää intoa jatkaa harrastusta vielä pitkään.
Hall Cosplayn sijoittuneet

Olen taas tehnyt mun ''laadukkaista'' wip-kuvista kollaaseja joista voi ihmetellä mun työskentelyä. :)




 ~ Floria Hylia / Laura

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Desucon 6.-8.6.2014 ♥

Perjantai

Aamulla herättiin joskus kello 8. Piti vielä viimeistellä peruukkia ja Epona oli aika viimeistelemätön. Sitten pakkaaminen oli aivan kesken ja cossitkin piti viritellä päälle. Päästiin lähtemään joskus 14 aikaan Lahtea kohti ja perillä oltiin joskus 17:30. Piti kuitenkin käydä vielä Mukkulassa laittamassa teltta pystyyn ja sitten vasta päästiin Sibeliustalolle ja Floria Hylia joutui raahaamaan Eponan kropan jätesäkissä narikkaan mikä kieltämättä näytti epäilyttävältä. :D Lähdettiin kiertelemään Desuconia ja ei mennyt kauaankaan kun meitä tultiin kuvaamaan siis kun olimme Mei ja Satsuki. Kaikki sanoivat että olimme söpöjä tai että minä olin super kawaii. :3 Sitten minäkin aloin kuvailemaan muita yms.
             Illalla käytiin semmoisessa ohjelmassa jonka nimi oli: Keskustelua ja kuppi kuumaa. Eli juotiin teetä ja juteltiin niinkuin nimestä voi jo päätellä. Lähdettiin coni alueelta jossain yhdentoista maissa. Teltassa vielä teimme Eponaan viime hetken lisäykset ja aloimme nukkumaan joskus yhdeltä.

 +Seko kuvat


Lauantai

Aamulla heräsimme teltassa kuudelta eli mukavat 4-5 tuntia yöunta. Noh Floria Hylia alkoi reippaasti laittamaan Cremia asuaan. Minä taas laitoin asuni conissa, pukuhuoneessa. Menimme coniin bussilla koska me ei jaksettu kävellä. :D Conissa ei vielä ollut kamalasti porukkaa ja se oli aika rentouttavaa ettei heti aamusta tarvinnut kuunnella kamalaa hälinää. Käytiin hakemassa jätesäkki narikasta ja suunnattiin kohti pukkaria. Ensin laitettiin Floria Hylian peruukki kuntoon ja sitten minä puin Florian avustuksella Eponan päälle. En heti laittanut päätä, sillä minulle olisi tullut kamalan kuuma. Meillä meni pukkarissa semmoiset kaksi tuntia koska peruukin säädössä, puvun laittamisessa ja meikkaamisessa meni niin kauan aikaa.
            Kun vihdoin päästiin pukkarista ulos oli coni jo aivan täynnä. Oli se hauskaa kun kaikki toljottaa meitä ja on silleen "Hei, kato tuolla on Epona!" Ja varmaan kaksi kertaa kuului Epona biisi. :D Heitettiin narikkaan tarpeettomat tavarat ja kierreltiin conia. Pari kuvaajaakin tuli. Kävimme ulkona viilentämässä minua ja sitten kun tulimme takaisin sisälle ja olimme Info-pisteen kohdilla sitten sieltä Info-pisteestä hyökkäsi Cosplay-ninja eli sellainen tyyppi joka pyytää ihmisiä Hall Cosplay kisaan, aluksi Floria ja minä Akatha luulimme että se tulee minua pyytämään, mutta ei se tuli pyytämään Floriaa!! :D Floria suostui. Mentiin pukkariin lisä viilentämään minua ja sitten oli Photoshootin aika. :) Aika olisi oikeasti ollut yksi tunti mutta meillä meni n. 5 minuuttia koska mä paahduin ja ei me tarvittu kamalasti kuvia.

Vaihdoin vaatteet Photoshootin jälkeen ja Florialla alkoi Hall Cosplay sekoilu, joten minä yksin sitten kiertelin conia ja sellaista. Kävin myyntipöytä salissa. Ostin sieltä Pockyja sekä sellaisia Happy Panda karkkeja. Ai että minä rakastan japanilaisia karkkeja! :3 Floria kävi vielä kerran ennen Hall Cosplayta kattomassa mua ja olin sitten ekana pääsalissa/juoksemassa sinne koska olin jonottamassa n. 30 minuuttia ennen itse Eurocosplay ja Hall cosplay kisaa. Vartijatkin siinä minulle jotain vitsailia että "Ootpas sä innokas." :D Kisojen jälkeen illalla kävimme katsomassa Tomoki Kyoodan Kuvakäsikirjoitus luentoa. Kummatkin meinasi nukahtaa sinne väsymyksen takia niin päätimme lähteä hengailemaan metsähalliin. Lähdimme coni alueelta n. klo 22 .

© Tapio Matikainen / Desugalleria

Sunnuntai

Aamulla heräsimme 07.30 vaikka meidän oikeasti piti herätä jo klo 07.00 , no ei voi mitään käytiin hammaspesulla ja Floria alkoi pukea Cremiaa. Lähdettiin bussille vähän ennen klo 08.45 mutta bussi tuli sitten 30 minuuttia sen jälkeen... Ja minä en siis pukeutunut cossiin, olin vain kuvaaja. :D Sunnuntai oli aika vaisu päivä eli ei ollu kauhean paljon ohjelmaa yms. Päivän kohokohta oli Päättäjäiset. c:

~ Akatha / Amanda & Floria Hylia / Laura

Otamme vastaan kuvia cosseistamme, joten jos omistat kivoja otoksia otathan yhteyttä: laura.laere@gmail.com :)

// Tulee vielä erikseen postaus mun omista mietteistä Hall Cosplay kilpailusta. Odottelen vielä kuvien ilmestymistä. Teksti on työn alla. - Floria Hylia

lauantai 24. toukokuuta 2014

Cossi valmistuu pikku hiljaa...

Eilen ja tänään luvassa oli fimo-massalla muotoilua. Sattui sopivasti että eilen perjantaina oli vapaapäivä tosin se meni cossin teossa sillä tän pitäisi olla valmis mieluiten jo sunnuntaina joten hieman kiire. Suurin piirtein 3/5 valmista tämän mun pääcossin kohdalla. :D Eilen tuli testailtua jo meikkiä ja hyvin toimi (tai ei sittenkään, veden kestävät ois ihan kivat tai parempi pohjustus). Ekaa kertaa ikinä värjäsin kulmakarvat siis tällä ihanalla liimapuikko+akryylimaali menetelmällä. Pysyi hyvin eikä lähteny pois kun vasta pesemällä.

Seuraavalla viikolla pitäisi lähteä Jyväskylään, koska alkaa kesäloma! Mulla sattuu myös olemaan synttärit. :D Eli mun pitäisi myös keretä pakkaamaan kaiken maailman tavarat joita saatan tarvita ja siivota ynms. vaikka se cossin tekeminen kuulostaa kivemmalta. Pitäisi saada aikaiseksi sekin että tekisin nyt tänä vuonna sellaiset cosplay repair kit:in, kun viime vuonna ei ollut edes meikkejä laukussa saati neulaa ja lankaa ja tietenkin joku menee hajoamaan päivän aikana, joten jos mä nyt ryhditäytysin ja tekisin sen. Suosittelen kaikille. Voin laittaa kuvaa kunhan saan kaiken kasattua että mitä mä itse sisällytän siihen. :)

Seuraavaksi kuvia; vanhin on järkkärillä otettu ja loput puhelimen huippu kameralla. :D Ensin tää viime vuoden puolelta oleva kuva jota tarkoituksella muokkasin hieman kun se sattuu olemaan yllätysprojektista. ;D

Tästä ei hirveästi selviä mitään. :D Järkyttynyt peruukkipää on aika kiva. :)
Sitten mitä mä olen säätänyt viimeset pari päivää ja menettäny järkeni, mutta saanut jotain aikaiseksi silti...




 

Seuraava postaus tulee varmaankin sitten kun saan tämän cossin valmiiksi eli toivottavasti pian. :D

Unohdin yöllä laittaa vielä omasta mielestäni parhaan soundtrackin siihen tarkoitukseen kun coni alkaa olemaan nurkan takana ja cossi pitäisi saada valmiiksi. :D Viime vuonna tuli kuunneltua tätä se vika viikko kyllä aika paljon ja tänä vuonna sama, koska tää on aika tsemppaavaa:



~ Laura / Floria Hylia

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ton piti olla valmis aikoja sitten...

Niin tämä ajatus ja kauhee kiire saada jotain valmiiksi. :D Mutta mitäpä cossin teko ei olisi ilman vastoinkäymisiä. Ujutan muutaman kuvan tähän mikä ottaa päähän. Edelleen eräs paketti hukassa, mutta onneksi olin järkevä ja vakuutin sen joten lähettäjä korvaa kaiken ja toivon mukaan saan uudet tavarat ennen vikaa viikkoa ennen conia. Mutta huomenna tuodaan ovelle asti eräs paketti, jossa on mun ihana kiva peruukki joka on ainakin tarpeeksi paksu painon perusteella, mutta toivotaan että väri on oikea, vähän hirvittää. Ei kannattaisi jättää näin viime tipoille tuota peruukin hankintaa. :/ Sen lisäksi siellä paketissa on parit cossiin tarkotetut kengät jotka saa kyllä ainakin värjäyskäsittelyn ja sitten siellä on myös lolita-juttuihin 1kg erilaisia laadukkaita pitsejä eipähän lopu kesken. :D

Perjantaista lähtien oon taistellut erään nimeltä mainitsettoman cossin hameen kanssa, voi sitä ihanaa koristenauhaa. :) Teetä tullut juotua myös ihan kiitettävästi siinä sivussa luultavasti n. 10 kupillista ja mun teekuppi ei oo kamalan pieni. :D Viime vuonna maalasin Zelda cossin koristeet kun nauha ei toiminut. Se ei kylläkään enää lauantaina näyttänyt kovinkaan hienolta kun maali halkeili venyvän kankaan takia ja silloin oli kiire tehdä se koristelu niin kuin Zelda-cossia käsittelevästä postauksesta voi lukea, joten tänä vuonna päätin opetella ompelemaan koristenauhaa ja ihan hyvin se onnistui tosin tämä:

Lanka loppu eikä oo enempää saman sävystä, joten huomenna sitten kangaskauppaan ja ommeltavaa olisi ollut vain vähän mutta tuo ei mitenkään riitä. Muillekkin käynyt näin? :D (alalanka yhtä loppu...)
Jos joku pystyy päättelemään tästä mun cossin niin on kyllä niin mahtava ihminen! :D Paljastan sen kyllä ennen Desua. :)

Yritän päivitellä sitä mukaan miten etenee ja saada ylläri cossistakin jotain kuvia esiin. Tässä on nyt 25 päivää ennen conia aikaa saada noi kaikki valmiiksi, alkaa jo mennä tiukille. :P

~Floria Hylia / Laura

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Cossien edistymistä ja Desucon-liput!

Pääsiäislomalla onnistuin Akathan kanssa saada cosseja aika valmiiksi. Oman cossin kenkiä väsäilin sekä vaalentelin kangasta kloriitilla. Yllästyscossikin edistyy tosin kankaat edelleen hukassa, ensi kerralla maksan itseni kipeäksi että saan perille jollain muulla kuin airmaililla. Vielä on työnalla vaikka mitä ompelusta kuumaliimailuun. Illat taitaa olla pelkkää cossien tekemistä ja teen juomista. :)

Onnistuttiin myös saamaan liput desuconiin, mikä oli aika jännä sillä se serveri oli ihan jumissa. :D Joten ollaan varmasti tulossa eli toivottavasti nähdään Sibeliustalolla. :)

Vieä muutama mielenkiintoinen kuva viikonlopulta:



 ~ Floria Hylia / Laura

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pieni mutta suuri yllätyscossi tekeillä :D

Meillä on siis semmoinen äärimmäisen kiva projekti, joka luultavasti paljastetaan vasta Desuconissa. :D Saanut lyödä päätä seinään sen suunnittelun ja toteutuksen kanssa ja tällä hetkellä pottuuntua sen takia, että joku mättää tullissa/postissa. :/ Murr. Muuten cossit näyttää olevan ihan hyvässä vaiheessa. Akathan kanssa ollaan siis osallistumassa Studio Ghibli ryhmäcosplayhin ja siis Akatha Mei'nä ja minä Satsuki'na. Pääosin ne cossit ovat lähes valmiit, pientä hieno säätöä vielä nappien, kenkien ja peruukkien kanssa. Oma pääcossi on vähän vaiheessa, yllätys. Puuttuu peruukki, pari kangasta ja muuta pientä tarpeellista. :D

Wip kuvia tulossa lähiaikoina vähän kaikesta, kunhan kerkeän käymään kuvat läpi.

~ Floria Hylia / Laura

torstai 27. maaliskuuta 2014

Floria Hylian ensimmäinen coni: Desucon 2013

Niin lupasin kirjoittaa tästäkin aiheesta postauksen ja lähinnä senkin takia että kuvia ottaisin mielelläni vastaan jos jollakulla niitä sattuu olemaan musta. :D

Aloitan vaikkapa siitä että miten päädyin lähtemään coniin ja saman tien cossissa. Olin jo useamman vuoden miettinyt coniin lähtemistä, mutta jotenkin en ollut saanut aikaiseksi ja ei ollut ketään joka olisi halunnut lähteä mukaan paitsi että sitten päätin joskus tammikuun tienoilla, että lähden ja siitä juttelin mun parhaan ystävän kanssa jonka sain sitten lähtemään mukaan. :)

Cossin päätin tehdä kun kerta mennään niin mennään kunnolla. :D Valinta oli helppo, sillä The Legend of Zelda on aina ollut se tärkein ja vetoavin sarja ja jotenkin se on vain niin mahtava. Skyward sword'in päädyin sen takia, että se oli uusin peli ja olin pelannut sen jo läpi ja Zeldan ensimmäinen asu oli jotenkin mielenkiintoinen (ja mitä myöhemmin selvisi niin aika haastava).

Cossin teosta voisin laittaa muutaman kuvan ja tuli tutustuttua EVA-foamin ihmeelliseen maailmaan:



Kollaasit kertovat paljon. :D Elikkä kuvat ovat tässä ensimmäisessä suurin piirtein tekojärjestyksessä. Suunnittelin aika huolella kaikki valmiiksi tai ainakin melkein, mutta esimerkiksi mekon ompelu meni kankaan takia täysin uusiksi joten opittiin tästäkin jotain. Nimittäin jos Eurokankaasta käy hankkimassa cosplay-kankaita niin suosittelen sanomaan, että mieluiten puuvillaa joka olisi mattapintaista, muuten saattavat ehdotella kaikki taftista ynms. satiinista lähtien kaikkea mitkä eivät toimi. :)

Harpun ''kaavan'' ja tuon sinisävyisen vyöjutun kaavan piirsin vapaalla kädellä lähes tulkoon kokonaan. Viivotinta taisin käyttää vaan koon oikein saamiseen. Itse sanoisin että onnistui aika hyvin, vaikka lähde kuvat eivät täsmänneet keskenään. Aina jossain kuvassa joku oli erilailla mutta pelithän ovat siitä kivoja, että niissä kaikki on mahdollista. :D Harppu on tehty siis EVA-vaahtomuovista eli softiksesta.

Ensimmäisessä kuvassa aivan ihanat korvat Aradani costumes'ilta. Suosittelen lämpimästi. Jos jotain niiden pitämisestä pitäisi sanoa niin niitä ei edes huomaa, koska ne ovat niin kevyet ja spirit gum'illa ne pysyvät äärimmäisen hyvin. Sitten pari kuvaa on peräisin Hyrule historia-kirjasta. Lähdekuvina käytin tuota Zelda-sivua. Ja sitten tärkein eli missä säilytin ranneketta. :D Ocarinojen seassa ocarinan soittaja-patsaalla.

Koska helman koristelu oli hauskaa paria päivää ennen conia niin pitihän tämäkin dokumentoida hyvin. Oli ihan kiva tehdä ja teipit on laitettu millintarkasti... (johtuukohan liiasta kultaseppäydestä vai perfektionismista.) :D
Tapahtumasta muutama kuva. Ystäväni ottamia, mutta mun kameralla, joten ehkä ne oikeudet on mullakin. :P Vasemmalla alhaalla olevasta kuvasta voi bongata 2 Link'kiä (minish cap ja skyward sword)  ja Groosen. :D
Yritin valita parhaita kuvia, mutta täytyy myöntää että poseeraaminen ei ollut ihan se vahvin juttu. Täytyy harjoitella seuraaviin cosseihin vähän enemmän.


Ensimmäiseksi coniksi oli aivan mahtava! Oli mahtavaa nähdä aivan upeita cosseja ja uusia ihmisiä tosin en ole aivan sieltä sosiaalisimmasta päästä joten päädyin melkeinpä hengaamaan vaan ystäväni kanssa. Tuli opittua sekin että kannattaa syödä säännöllisesti, oli hieman verensokerit alhaalla perjantaina ja moni varmaan huomas sen. :P Mutta olin siis vain perjantaina ja lauantaina, sillä aikataulut meni hieman päällekkäin. AMV-kilpailua käytiin kanssa seuraamassa vähän aikaa perjantaina. Lauantaina käytiin katsomassa cosplay-kilpailuja ja Todellisuusopas komeroille 2.0, mikä oli aivan mahtava! Tunnistin itseni muutamastaki ihan järjettömästä jutusta, kuten siitä keittiöjutusta. :D Onneksi päätettiin käydä katsomassa se. Muissa ei taidettu keretä käymään, muun hengaamisen takia. :D

Yöpyminen oli sitten ihan oma juttunsa. Ei keretty saamaan paikkaa lattiamajotuksesta kun se säätö oli ihan kamalaa. Ensin luultiin että saatiin ja sitten ei saatukkaan, joten leiriydyttiin Mukkulaan teltan kanssa. :D Perjantain vesisade oli aivan jäätävä. Onneksi se sitten loppui ja lauantaina paistoi aurinko. Yöt olivat kivoja sillä kello 5:00 aikaan oli niin kylmä että hampaat vaan kalis yhteen eli olisi ehkä kannattanu pakata vähän enemmän lämpimiä vaatteita mukaan ja paksumpi makuupussi, mutta aina ei voi onnistua. Kahden yön pakkasessa nukkumisen seurauksena tulin sitten kipeäksi, mikä oli hieno lopetus koko retkelle. :D Olin sitte maanantaina 39 asteen kuumeessa sängyn pohjalla.

Ja tänä vuonna koko säätö uudestaan! :D

Olemme siis Akathan kanssa tulossa Desuconiin (jos vain saadaan liput...) joten telttailuakin tiedossa ja muuta säätöä. :) Toivottavasti nähdää siellä!

~ Floria Hylia / Laura


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Vuoden ensimmäinen convention eli HelLoCon ♥

 (Tämä postaus on vain kuukauden myöhässä)


Jos aloitettaisiin siitä että, olin ensimmäistä kertaa lolita-tyyliin pukeutuneena julkisesti. Ei se ollutkaan niin kamalaa kuin mitä mä olin ajatellut, ihan tavallista tosin ihmisten reaktiot olivat vähän mielenkiintoisia joista kerron vähän myöhemmin lisää. :D

Yö meni aikalailla ommellessa takkia siihen kuntoon, että sitä pystyi pitämään. Modasin vanhan kashmiiritakin lolimaisempaan muotoon, mikä toimikin yllättävän hyvin eikä tullut kylmä. Tuli nukuttua joku 3 tuntia ja aamu venähti vähän meikatessa ja hiusten laitossa eivätkä ne sitten pysyneet niin kuin halusin, yllätys. Kun astuin ovesta ulos niin lunta oli ihan tarpeeksi ja kävely oli hieman hankalaa. Metrossa ihmiset hieman tölläsivät mut mitä sitten, olen tottunut siihen että mua töllätään vaikka olisin pukeutunut ''massaan''. :D

Ratikkaa odotellessa siihen mun eteen tuli vanhapariskunta jolla oli joku kauhea ongelma mun pukeutumisen takia.(?) Ne pysähty odottamaan sitä ratikkaa ihan mun nenän eteen ja mä selasin puhelimella jotain ja mä en voinut olla huomaamatta, että ne vuorotellen katto mua (etenkin mun hattu häiritsi) ja sitten ne kuiski keskenään jotain ''Tommosii Suomessakin *hymph*'' ja mä satuin kuulemaan senkin. Aika törkeetä, missä vaiheessa ihmiseltä katoavat käytöstavat? Tuskin tiesivät lolitasta mitään, mutta niitten kanta oli ilmeisesti se, että mä en saisi pukeutua niin. Miten ihmiset voivat olla niin ahdasmielisiä, eikö kaikki saisi olla semmosia kuin ne on? Ei ymmärrä tätä maailmaa välillä... :/ Mutta luultavasti tämä on aika yleinen reaktio varsinkin täällä pienellä kylällä missä nyt asun, mutta että Helsingissäkin tommosta niin hym... Mutta tämmöstä mä tältä odottelinkin ja olin varautunut saamaan jännää palautetta. :) Voisin vielä mainita, että kyllä sitä positiivistakin palautettakin tuli. :)

Mutta sitten itse asiaan eli coniin joka oli Gloriassa. Oli tosi ihanaa nähdä niin paljon lolitoja samassa paikassa ja eri tyyleissä. Koko kolmen kuukauden aikana mitä pääkaupunkiseudulla oon lymyilly niin oon nähnyt 2 lolitaa tosin nyt niitä oli varmaan pari sataa nähty. :D Aivan ihanaa oli, lähinnä mua oli jännittänyt että mimmoset piirit Suomessa lolitassa on, mutta siis omasta mielestäni aivan mahtavat. Tullut puolen vuoden aikana etsittyä aika kamalasti tietoa lolita-tyylistä ja eri yhteisöistä, joten kaiken laisia mietteitä siinäkin tuli. Enfant terribleenkin eksyin joskus viime syksynä. Jännä sinänsä sillä olen aiemminkin etsinyt lolitasta juttaja, mutta en ollut törmännyt siihen aiemmin. :o Mutta siis siihen pääasiaan. :D Hengailin erään erittäin mukavan uuden ystävän kanssa siellä ja tuli kierreltyä myyntipöytiä ja ihasteltua brändi-vaatteita ja myös tietenkin ohjelmanumeroitakin tuli nähtyä, laitan muutaman videon alas jotka on muiden kuin minun tekemiä. :D Tanssiesitys ja näytelmä oli aivan upeita! Joten kannattaa katsoa. :) Kuvauspisteellä tuli yritettyä poseerata, mutta kuvia ei ole vieläkään ilmestynyt, harmillista sinänsä. :/ Mutta odotellaan. :)


~ Ensi vuoden HelLoConia odotellen, Floria Hylia